RumaQ aloitti ulkotreenikauden tutuksi tulleessa paikassa Kemin Ajoksessa. Aloitus Ouluun rakennettavalla uudella kentällä on siirtynyt, koska emme ole saaneet oululaiselle yhdistyksellemme papereita PRH:sta, mutta tämäkin projekti nytkähtää eteenpäin lähiviikkoina, kun paperit on vihdoin kourassa.

Ajoksessa sijaitsevalla kentällä on pelattu jo reippaasti yli 10 vuotta. Ensimmäiset värikuulat lentelivät Ajoksen kentällä jo 90-luvuna alkupuolella kemiläisen Karhukoblan toimesta. Ajan kuluessa metsittyneelle soramontulle rakennettiin speedball-tyylinen kenttä tynnyreistä, vaihtolavoista sekä autonrenkaista. 2000-luvun alkupuolella kenttä koki täydellisen remontin, kun tasoitimme alueen ja kylvimme nurmikon. Lisäksi parin talven aikana ompelimme itse oman supair-kentän, joka piti sisällään noin 30 syndiä.

Nykyään kenttien hinnat ovat tulleet siinä määrin alas ettei tälläisiin projekteihin ole mieltä lähteä, mutta silloin säästimme useamman tuhat lappusen. Syndit ovat vielä tänäkin päivänä käytössä Paranoialla sekä osa syndeistä meillä kumikuulatreeneissä.



Mutta takaisin tähän päivään. Aloitimme treenit kentän kasaamisella klo 11 aikoihin. Päätimme käyttää Prahassakin käytössä ollutta Millennium Seriesin Campaing Cupin layouttia vaikkakin meiltä puuttui muutamia syndejä, joita tämän kauden MS-kentässä on (M, caket ja uudet brickit). Lämpö asteita oli muutama, mutta se ei estänyt vesisateen muuttumista lumisateeksi välillä. Tämä ei kuitenkaan pelejä haitannut, koska pelasimme M7-formaatilla kolme peliä. Tämä on paras tapa vetää pelitreenit, koska se pakottaa automaattisesti pelaamaan erät tiiviiseen tahtiin. Kun mutkat ja kuula toimi, ei kylmä ilma tai räntäsade haitannut menoa ollenkaan.

Ei kommentteja: