Kolmannet treenit takana ja tällä kertaa treeneistä erikoisen teki se, että Takeoverista pieni kolmen hengen iskuosasto, Meku, Rissanen ja nimimuistipetti :) oli saapunut vieraaksemme. Suurin osa aktiivitovereista oli lähtenyt Riikaan pelaamaan Centurio Circuitin toiseksi viimeiselle kierrokselle.
Pelattiin taas se perustreenipelisetti eli kolme M7-peliä neljään pisteeseen. Tällä kertaa liigajengi vastaan divari+takoverit. Tällä kertaa liigajengi oli oppinut ampumaan eikä pelit enää olleet yhtä tasaista vääntämistä kuin aiemmat kerrat ovat olleet. Toivottavasti liipasinsormet käyvät samaan malliin ensi viikonloppuna TalmaSkissä järjestettävällä kolmannella SM-liiga- ja divisioonakierroksella.
No niin. Nyt on toiset pelitreenit pelattu Oulun kentällä. Torstaina Oulussa riehunut myrsky oli irroittanut osan verkosta rikkomatta kuitenkaan verkkoa. Lisäksi turffi oli hieman irronnut, mutta nämä oli korjattu jo lauantain aikana pienen osaston voimin.
Toiset treenit alkoivat sillä, että vedimme MTV3:n toimittajalle muutaman pisteen matsin, jotta hän saisi kuvamateriaalia paintballista lähiaikoina ulos tulevaan uutisjuttuun. Lisäksi kelalle otettiin jonkun verran Jounin lätinöitä, joten hyvällä tuurilla myös lajia esitellään niin kuin harrastajat haluavat :)
Pelitreenit olivat muuten aika tavalliset 2-3 M7-peliä neljään pisteeseen liiga vs. divaritiimit ja muutama tavallinenseko 5-man-peli.
Kuten aiemmin olemme mainostaneet Ouluun on kovalla tohinalla puuhattu kunnon paintball-kenttää paikallisten harrastajien käyttöön. Erikoisuutena muihin harjoituspaikkoihin on keinonurmi (turf), läheinen sijainti, kunnolliset verkot ja mahdollisuus jopa valaista kenttä. Puuhamiehinä asiaa ovat eteenpäin ajaneet Jussi H. ja tietysti Jouni ja Kati Powerplayn puolesta.
Viime sunnuntaina pääsimme omalla joukkueella pelaamaan ensimmäiset pelit tällä kentällä. Vedimme perustreenipelisetin eli kaksi M7-peliä neljään pisteeseen sekä lopuksi hajanaisia 5-man-pelejä.
Treenien lopuksi Jussi H. sai soiton Kalevan toimittajalta ja he kysyivät milloin pääsisivät tekemään jutun Kalevaan meistä. Emme olleet vielä ehtineet alkaa purkamaan kenttää, joten sovimme että he tulevat tekemään jutun heti. Saapa nähdä mitä on luvassa keskiviikon Kalevassa.
Pari kertaa turffilla pelanneina voimme sanoa, että nyt on kenttä kohdillaan. Reilu vuosi sitten Millennium Seriesin kierroksella Toulousessa pelasimme lähes samanlaisissa olosuhteissa, missä parkkipaikalle oli levitetty muoviturffi. Tämä oli kuitenkin huomattavasti liukkaampi kuin Oulun kentän turffi ja pikemmin tässä on mietitty luistaako tuo turffi tarpeeksi.
Pelko on osoittautunut turhaksi ja alusta on mitä mainioin. Lisäksi pikainen galluppi ohikulkijoiden mielipiteistä toimintaamme kohtaan on ollut aika positiivinen.
Edit: Linkit juttujen nettiversioihin: 1. osa ja 2. osa.