Sunnuntaina pelasimme luultavasti kauden viimeiset treenit ja tämän jälkeen laitetaan enemmänkin hupivaihde pelien suhteen päälle. Mukana oli myös vahva edustus Takeoverista. Valitettavasti sairastelut ja muut menot olivat karsineet meidän porukkaa aika tavalla pois. Osa syynä varmasti oli sekin, että vielä lauantai-iltana näytti siltä, että joudumme vetämään treenit jollain random-leiskalla, kun Pariisin Millen layouttia ei oltu julkaistu.
Kuitenkin kävi niin, että layout julkaistiin la-su yönä ja aamulla kahden seuraavan turnauksen layout oli pystyssä valmiina luettavaksi ja pelattavaksi.
Pariisin layout on Saksan leiskan tapaan nopea. Lisäksi pitkittäin sijoitettu M jakaa kentän kahtia niin, että pitkät juoksut kentän läpi toista laitaa pitkin on mahdollista. Sneikki on tällä kertaa vaikeasti pidettävä, joten sinne ehtinyt pelaaja taatusti kulkee sen loppuun asti ja tekee tuhoa.
Hyvä tuntuma kenttään taas saatiin ja uskaltaisin taas luvata hyviä tuloksia ainakin Ikaalisissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti